sunnuntai 17. elokuuta 2014

kuvatulva osa 1

Äsken julkaisin myös toisen postauksen, sen voit lukea täältä!

Meitsin dormi on oikeella, eli Sage East ja vasemmalla on Sage West
Jotakin ostoksia
Ruokala
Hedelmiä ja mm. mintulla ja greippipaloilla maustettua vettä aina saatavilla!

Ruokala


Ruokala
Täällä on kaikki kyltit myös suomeks ja lähes kaikki on oikein paitsi tää ja yks toinen (kuva myöhemmin) :D

Luokkia näkyy oikeella kaukana

Kirjasto

Kuinka söpö!







Luokkiin mennään ulkokautta

vasemmalla tiederakennus
Miltäs näyttää? Eikä tässä vielä kaikki, lisää on tulossa!

lauantai 16. elokuuta 2014

Perillä ollaan!

 ALUSTUS: Tällä viikolla tuli uudet kv-oppilaat ja joitakin aasialaisia vanhoja oppilaita sekä dormien vastuuoppilaat (leaders) ja jotkin urheilijat joilla on pre-season harjotuksia, heillä ja leadereilla on omat ohjelmansa joten heidän kanssaan ei olla. Loput oppilaat tulevat su-ti aikana. Hyviä puolia tässä on että saa hetken sönköttää englantia muiden kv-oppilaiden kanssa ennenkun lähtee sujumaan vähän paremmin, mutta täällä on tällä hetkellä 6 eurooppalaista vs n. 30 aasialaista, vaikkei heissä mitään vikaa ole mutta he tykkäävät hengata keskenään ja kulttuurit ovat niin erilaiset niin ehkä vähän tylsää on. Odotan innolla että jenkit saapuvat ja arki alkaa rullaamaan! edit: nyt on lähtenyt synkkaamaan paremmin!

 Torstai

Näin alkuun pitää mainita että  La Guardian kentällä oli ihan törkeen pitkä lentokonejono kiitoradalle, 8-10 konetta jonossa kokoajan! Mutta siis lento meni ihan hyvin, tosin mutkitellen vähän myöhässä saavuttiin Denveriin koska siellä oli ollu myrsky ja piti odottaa sen väistymistä. Laukut tuli hyvin nopeesti ja pääsiinkin lähtemään koulun edustajan, kahden saksalaisen tytön ja aasialaisen tytön ja pojan kanssa kohti koulua, matkalla poikettiin Subissa ottamassa ruokaa mukaan. Tultiin kasin jälkeen perille, käytiin jossain pienessä infossa ja sain huoneen avaimen, mun dormi on Sage East ja huone numero 3. Purin vaan kamat ja kävin suihkussa ja sitten koisimaan.


Target shopping
Perjantai

Nukuin hyvin puol seiskaan asti (eli siihen aikaan mihin nykissä heräsin aamusin) ja sen jälkeen oli vähän epämäärästä kunnes 7.24am lopullisesti heräsin. Aamupalan kautta Head of Schoolin (rehtori?) tervetuliaspuheeseen ja sitten kampus tourille tutustumaan paikkoihin. Käytiin kierroksen jälkeen Felicien kanssa pyörähtämässä tallilla (molemmat saksalaiset ratsastaa) ja juteltiin yhen päiväoppilaan kanssa ja se kerto jotain ja tais mainita että varmaan pääsen varsity teamiin! Tää ei oo tietenkään varmaa eikä liikaa saa odottaa mutta toivotaan. Lounaan jälkeen meille oli atk-opastus sähköpostin, wifin yms kanssa, käytiin myös terveyskeskuksessa ja siellä on kolme söpöä sairastupaa jossa sairaalasängyt on, sinne pitää mennä jos on niin kipee ettei tunneille voi mennä ja ettei taudit hirveesti leviäis. Käytiin ennen dinneriä superTargetissa ostamassa kaikenlaista tarvittavaa. Meillä oli illalla joku juttu jossa tutustuin ihan paikalliseen mukavaan Delaney nimiseen tyttöön joka on kans juniori. Pesin jo yhen koneellisen pyykkiä illalla, ja se kone on ihan tyhmä, tai siis siinä ei ole kuin vaihtoehdot valkonen, värillinen, kirkas värillinen, ja pari erikoispesua, mutta mistään ei voi valita veden lämpöä tai linkousta. Nyt siinä on tosi kova linkous ja vaatteet menee ihan nukkasiks. Ensimmäinen kunnon ukkosmyrsky koettiin myös jo perjantaina. Sato paljon, salamoi paljon ja kauan! Tuplasateenkaarikin tuli nähtyä.

Garden of the Gods (vaellus)

Lauantai

Tänään aamulla käytiin "vaeltamassa" 0,8km ja ajeltiin bussilla vuorten juurella, tultiin lounaaks takas ja saatiin koulukirjat (valtavia). Iltapäivällä tehtiin jotain grafiikkapainatusta taideladossa ja kirjotettiin a) paikan ensivaikutelmasta b) kuvaile vaelluspaikkaa ja c) kolme kysymystä, en erityisemmin pidä tollasista mutta open mind, open mind. Illallisella oli tähän mennessä parasta ruokaa, otin jotain randomlihaa ja kevätkääryleitä ja paistettua riisiä! Iltaohjelmana mentiin CoSin keskustaan kattomaan Step Up joka oli ihan tosi hyvä! Huomenna saa nukkua pitkään, brunssi on 11-> ja sitten Walmarttiin ja T-Mobileen.

Postauksen kuvat ovat kännykästä tarkoituksella koska seuraava postaus tulee olemaan kunnon kameralla otettu kuvapostaus alueesta!


keskiviikko 13. elokuuta 2014

NYC

Heei,
täällä ollaan oltu jo muutama päivä! Lento meni hyvin, samoin rajalla missä katottiin viisumi yms, olin varautunut hirmuseen paperirumbaan mutta homma meni tosi kivasti läpi ilman ongelmia.


Ekana päivänä ei tehty mitään kummallisia, käveltiin lähiympäristössä ja käytiin syömässä. Maanantaina käytiin Pret A Mangerissa aamiaisella ja lähdettiin sellaselle veneajelulle Manhattanin ympäri. Käytiin Chelsea Marketissa ja käveltiin sieltä downtowniin hakemaan mulle uusia Conversejä ja käytiin muutamissa muissa kaupoissa (ostokset: kevyttoppis, neule, hame, hajuvesi). Illalla käytiin taas syömässä. Haha, oli aika hassuu kun söin kalaa, ja se kala tuotiin kokonaisena päineen pyrstöineen mut siellä ei ollu yhtään ruotoja ja se oli silti tosi siisti. (x) kinosti


Tiistaina lähettiin aamulla Grand Centralin vieressä olevaan Pershing Squareen aamiaselle. Käytiin siellä viime Nykin vierailulla ja piti päästä uudestaan käymään. Söin tuoreita hedelmiä ja vohvelin. Lähettiin pyörimään 5th avenuen ympärille, käytiin muutamissa kaupoissa ja sit lähettiin takas hotellille. Illalla käytiin sushilla ja mentiin kattomaan Lion King Minskoff theareen joka oli kyllä tosi hyvä!


Tänään mentiin Brookylin puolelle ja pyörittiin siellä ja käveltiin Brooklyn bridgen kautta takas Manhattanille ja hotellille. Illalla käytiin Pampanossa syömässä, sielläkin käytiin viime kerralla ja halusin erityisesti sinne uudestaan, pakko mainita superhyvät churrot. Huomenna sitten aamupäivällä viimeiset tarpeelliset shoppailut ja sitten kentälle josta kone lähtee kohti Denveriä 15.04.

lauantai 9. elokuuta 2014

12 hours, 55 minutes and 0 seconds


Tänään on lähtö! Ihan hassua.
Tuntuu vähän tyhmältä nyt, kun en tunne mitään erityistä jännitystä tai pelkoa, osasyyksi epäilen sitä että kun lähen vanhempien kanssa ja hetkeks lomalle Nykiin, niin tuntuu vaan ihan peruslomalta. Ehkä parin kolmen viikon päästä asia iskostuu kunnolla päähän kun koulu ja rutiinit on alkaneet. Pari vikaa päivää sujui mukavasti kavereiden kanssa ja sainkin heiltä aivan ihanan ison kortin kuvilla ja teksteillä höystettynä <3.

Pakkaaminen on sujunut yllättävän smoothisti ja ensimmäinen laukku on punnittu (21kg:n tuntumassa) ja pakattu. Siinä laukussa on tavaroita joita en tartte Nykissä ja pyrin pitämään sen kiinni Coloradoon asti.  Edellä mainittuihin tavaroihin kuuluu laskettelu/talvitakki &-housut, ratsastuskamppeet, yleisesti talvivaatteita, tuliaisia, lakanat ja syksyvaatteita. Ja ai niin, muutamat kengät. Tässä illan/yön aikana pitäis saada toinen laukku ja käsimatkatavarat kokoon niin sitten oon valmis lähtemään!

edit: Pakko sanoa että arvostan muita vaihtareita jotka lähtee yhdellä matkalaukulla liikkelle!

torstai 7. elokuuta 2014

Lukujärjestys



Tein mun lukujärjestyksen kesäkuun alussa jonkun opinto-ohjaajan tms kanssa. Koska koulu on pieni ja muidenkin syiden takia niin kaikki kurssit on oikeastaan ihan kunnon aineita, monethan julkisiin high schooleihin menevät voivat ottaa jotain vähän erikoisempia kursseja mitä meillä Suomessa oo. Mitä mä oon ymmärtänyt niin tuolla koulussa on niikuin 6 päivän lukujärjestys, johon tohon alle teen mallin.
päivä 1 =lukujärjestyksen 1. päivä

Eli jos joku jotain tosta kuvasta tajus niin esim joka maanantai ole täysin samanlainen. Mutta nyt, tossa alla on kurssien kuvaukset. Sain jo muuten mun ekan läksyn, pitää englantiin lukea kirja kesäloman loppuun mennessä.

 Algebra III and Trigonometry
"This class is designed to give students a greater understanding of algebra topics that are important for college and beyond. Topics covered include transformations, both graphically and algebraically, parametric equations, matrices, statistics, modeling regression curves, sequences and series, rational functions, right triangle trigonometry, and the Law of Sines and Cosines. An emphasis will be placed on the use of these skills and their practical applications."
1. Major texts & authors 2. Algebraic 3. Graphical, visual,spatial 4. Numerical

Biology
"From ecosystems and evolution to heredity and human physiology, this course focuses on human interactions with the biosphere. The course provides a thoughtful and complete inquiry into basic concepts in ecology, human genetics, evolution, life origins, and the relationship between humans and the living world. Laboratory and field experiences are featured throughout the year. Biology is a required course for graduation and is usually taken in the sophomore year." Ilmeisesti tää on sophomorejen kanssa, eli 10th grade eli selvästi nuorempien, no, open mind, open mind!

English III - American literature
"English III complements the junior-year study of U.S. History. The course offers a survey of authors, genres and literary movements important to the development of American Literature from the Puritan period through the present day. Readings and class discussions ask students to investigate the idea of the American Dream, as well as the way race, genre, religion and socioeconomic status have affected definitions of “the dream” and the ability to obtain it. Major periods under study include the following: Romanticism, Transcendentalism, Realism, Regional Fiction, Naturalism, Modernism, the Jazz Age and the Harlem Renaissance. In addition to engaging in a literary survey, students learn how to organize ideas and texts in polished essays, as well as in practicing timed SAT responses."


the book
French III
 "In this class, students are challenged by more complex grammatical structures and more detailed vocabulary. Students learn about the French-speaking world through short stories, songs and films. Role plays, interviews and oral presentations about various aspects of French culture enable students to improve their speaking skills, while creative writing assignments, such as fictional stories, poems and postcards help them perfect their language proficiency. All the tenses have been studied by the end of this course."
  
United States History 

"This yearlong course integrates interdisciplinary study with a thematic approach to the history of the United States from the age of exploration to the present day. Students examine how history and literature reflect the evolution of American culture as it wrestles with race relations, religious and ethnic diversity, gender discrimination, the successes and failures of democratic capitalism, and the tensions between individual liberties and civil rights. With an interpretive and analytical perspective, the class reads, writes, debates, produces and performs, using a variety of learning styles. "

Photography I (syksyllä)

"This is a beginning course for students with little or no darkroom experience (although more advanced photographers may also elect the course). This course covers using a 35mm camera, black and white film processing, printing and enlarging. This is a lab class, but projects require some out-of-class time. This course is offered both semesters. This course satisfies one-half visual arts credit."

Introduction to Digital Filmmaking (keväällä)
"This semester-long introductory course in film-making will initiate students to the basic principles and practices of digital movie making, visual storytelling, and cinematography. The course will be project-based, emphasizing hands-on instruction and exploration in the creation of short films, and to experience the entire creative, technical, and collaborative process of filmmaking. Incorporating the principles of design in digital video production, the course covers the basic aspects of videography/cinematography  and film-making (pre-production, production, and post-production), including storyboarding, the use of digital video cameras, directing, taping, importing footage into the computer, and the effective use of the Industry-standard editing software Final Cut Pro.  Students will learn to make meaningful critical assessments of films as a part of the process in the development of their own work.  The course will conclude with students producing short narrative or documentary films that are an expression of their engagement with the real world or exercises in their personal vehicles for story-telling. "


Viisumihaastattelu ja sydämentykytyksiä


 Hello there,

mulla oli 3.7. viisumihaastattelu Jenkkien konsulaatissa. Oli nopee ja helppo juttu, multa kysyttiin vaan oonko käyny aikasemmin USAssa ja perus sormenjäljet mutta ei kummempia. Mutta, päivää ennen haastatteluaillalla kun tulin mökiltä ja katoin että kaikki paperit on kunnossa niin eipä ollutkaan, puuttui nimittäin todistus että mulla on vakuutus ens lukuvuodelle. Kaiken kukkuraks mulla ei vain ollu paperia, vaan koko vakuutus puuttu pienen kommunikaatio/yleisen hidastelun/tms takia! Siinä sitten illalla mietittiin mitä ihmettä tehdään, kun haastattelu oli 8.30 ja eipä tietenkään mikään vakuutusyhtiö ole auki. No, aamulla sitten se saatiin mutkien kautta hankittua sellainen lappunen (isi hankki lapun ja äiti lähti töihin tulostamaan sitä ja toi mulle konsulaatin eteen) ja ehdin vielä haastatteluunkin (oli ryhmähaastattelu niin mentiin pienissä sloteissa sinne), tosin viimeisenä mutta kuitenkin. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Postauksen kuvat höystetty uuden objektiivin kanssa leikkimisellä


Hakuprosessi

Olin pyöritellyt vaihtoon lähtöä mielessäni jo vaikka kuinka pitkään, välillä olin super innoissani ja väillä itkin silmät päästäni etten halua lähteä (vaikkei mitään konkreettista oltut tehty), mutta viime maaliskussa kun kaverini kanssa keskusteltiin tästä asiasta näin sopivasti viime hetkillä niin päätin että lähden.

10.1.2013 Laitoin UPille (tässä tapauksessa Universal Players, ei UP Education) mailia että onko edes mahdollista lähteä ratsastus harrastuksena vaihtoon ja tuli myöntävä vastaus ja totesin että katsellaan uudestaan lähempänä 2014 syksyä.

19.3.2014 Keskiviikkona illalla sängyssä makaessani Laitoin uudestaan viestiä UPille, että onko vielä mahdollista vaikka vähän mattimyöhänen olen.

20.3. Päivitin ahkerasti koko koulupäiväm sähköpostia ja joskus sitten huomasin vastauksen joka alkoi joenkin näin "Hei Johanna, soittelinkin jo tästä asiasta isällesi...". En voi sanoin kuvailla kuinka mua jollain tavalla nolotti tämä, koska en ollut asiasta sanonut vanhemmille mitään, ja aikasemmilla kerroilla sanoin olevani varma etten lähde niin voin vain kuvitella kuinka hölmistynyt isi oli ollut puhelimeen vastatessaan!

26.3. Keskiviikkona, päivä ennen kuin koeviikko alkoi UPin Mikko tuli käymään meillä ja hän kertoi tämän tyyppisestä vaihdosta ja yleisesti keskusteltiin näistä asioista.

28.3. Skannattiin sellainen pieni ja yleinen ilmottautumislomake, jossa kyseltiin perustietoja ja parilla lauseella kirjotettiin miksi haluaa vaihtoon yms. Samana päivänä maksettiin varausmaksu.

1.4. Tais tulla hakupaketti perille (keskelle koeviikkoa...). Piti tehdä videota, ottaa kuvia, viedä matikan ja enkunopelle + opolle lappuja. Kirjeitä piti kirjottaa. Ja kehua itseä paljon! Vähän vaikeaa normisuomalaiselle. Oikeesti näitä papereita oli ihan tosi paljon ja sainkin viimeisetkin jutut lähetettyä 8.4.

11.4. Tuli UPilta viesti, jossa oli neljä eri kouluvaihtoehtoa. (tämä toimii siis niin että UPin hlökunta etsii kriteereiden mukaan kouluja, joista kivoimpiin on Skype-haastattelut/mistä kouluista ollaan kiinnostuneita, otetaan suhun yhteyttä, he tekevevät sitten tarjouksen ja jokin niistä sitten hyväkystään) Näistä neljestä kaksi oli tyttökouluja, 2x Virginia, yks Nykistä pohjoseen pari tuntia ja tämä Coloradon vaihtoehto. Tutkittiin niitä viikonloppu.

13.4. Oli TOEFL junior -kielitesti Tampereella. Se on lyhyempi ja helpompaa tekstiä kuin normaali TOEFL. Myöskään esseetä ei tartte kirjottaa tai puhua kellekkään, vain sellasta ylppärimonivalintaa, eli väritä pallo. Meni muuten ihan kivasti, erityisen ilonen oon että sain kuullunymmärtämisestä täydet!!

mun vaihtokansio, jossa on kaikki paperit yms
15.4. Oli sitten tänne Coloradon kouluun noin 30 minuutin Skype-haastattelu. Sieltä päästä haastatteli mukava mies joka kysyi yleisiä kysymyksiä, jotain vähän erikoisempia (Mm. kenen kolmen kuolleen tai elävän henkiön kanssa menisit syömään...) ja keskusteltiin hetki jopa ranskaakin!

16.4. Mulla oli toiseen tyttökouluun haastattelu, aika samanlainen kuin edellinenkin, ei mitään erikoista. Meni tosin paljon luontevammin kuin eka, kun tiesi mitä on vastassa, ainakin suurinpiirtein. Tän haastattelun jälkeen vaan alettiin odottamaan viestiä kouluista (kahteen muuten koulun kanssa ei jatkettu eteenpäin) mitä he tarjoavat.

23.4. Olin ihan normisti kotona ja datailin, kun UPilta soitettiin, ja kerrottiin uutiset kouluista! Olin niin innoissani!! Molemmista tuli ok tarjoukset ja meille annettiin seuraavaan päivään aikaa miettiä, tosin olin jo aika varma että valitsen Coloradon. Virginia jäi sen takia, että se on tyttökoulu ja Coloradon koulu vaikutti tosi rennolta tunnemaltaan. Virginiassakin oli paljon paljon hyvää (haha, mm se että osa ratsastajaista meni 2-3kk Floridaan talvikaudella treenaamaan!) ja olis ollu hienoa nähdä ja kokea sellaset klassiset tiilitarakennukset.

Sitten hetkeen ei ollutkaan mitään "mainittavaa", toki paperijuttuja yms mutta ketään ei nyt kiinnosta ne joten mennään toukokuuhun.

25.5. Oli sitten Tampereella valmentautumistilaisuus, joka kesti koko päivän + tapasin muita saman järjestön kautta lähteviä nuoria. Käytiin paljon asioita ja erilaisia tilanteita ja sääntöjä. Oli hyödyllinen ja mukava tapahtuma, mukaan saatiin myös vino pino papereita (+muistitikku) ja ohjeita mm. viisumin hakuun.

2.6. Mulla oli koulun aine/lukujärjestysvastaavan tms kanssa Skype-keskustelu ens vuoden aineista ja vähän käytiin läpi mitä osaan mm matikassa, ja teinkin parin päivän aikana Algebra II kokeen jotta he osaisivat määrittää mulle sopivan matikan kurssin (tästä lisää myöhemmin).
 Samana päivänä mulla oli eka lääkärin käynti jossa täyteltiin taas lappuja, otettiin mm. keuhkokuva (tuberkuloosia varten) ja katottiin rokotteet mitä tarttee.

5.6. Kävin taas lääkärillä ja sain meningokokkia vastaan rokotteen, sekä A-hepatiitin vikan osan ja B:n ekan osan (toinen pitää laittaa vielä ennen matkaa ja matkan jälkeen kolmas).  Ja todettiin myös ettei mulla ole tuberkuloosia, what a suprise.

3.7. Oli viisumihaastattelu ja viisumikin on tullut mutta tästä vielä postausta myöhemmin.

15.7. Kävin ottamassa toisen osan B-hepatiitista.

10.8. Lähdetään vanhempien kanssa kohti Nykiä (<3) ja sitten 14.8. Pitäis olla koulussa!

Näitä postauksia tulee nyt tälleen putkeen näin paljon että ennen lähtöä saa nää "esitiedot" kirjoitettua ylös.

Ens sunnuntaina

Niinkuin otsikosta voi päätellä, lähtö on jo oven takana. Oikeastaan yhtään ei jännitä tai mitään, haluaisin vaan mennä jo. Mulle kävi heinäkuun alussa pieni äksidentti hevosen kanssa, laukkasin metsätiellä ja heppa jotenkin kompuroi omiin jalkoihinsa jonka johdosta heppa kaatu koivet kohti taivasta ja tottakai lensin sitten siinä myös. Onni onnettomuudessa ettei käynyt pahemmin, pääasiassa pintanaarmuja, pikkusormi on lopullisesti vinkura (ilmeisesti ylimmän nivelen jänteen pää on lähteny irti:D) ja oikeen käden kämmen on ao kuvan mukaisesti muotoutunu. Hepan selkään oon kyllä palannut ettei mitään kummituksia oo jäänyt.
1. normaali 2. crash 3. lopputulos






















Kaikki on nyt pakkaamista lukuunottamatta hoidettu ja sukuläksiäiset vietetty, huomanna pitää käydä kaupungilla ostamassa tuliaisia (+pakata kokoajan) ja pari kaveria tulee tänne yöks ja lauantaina on mun eka futismatsi ikinä (livenä), HJK - FC Barcelona ja illalla meen ulos kamujen kanssa ja sunnuntaina sitten lähdenkin kello 14.10.

Mun sukuläksiäisten kakku, yritti esittää Coloradoa :D

next stop: Colorado

Heipä hei! Pidemmittä puheitta tässä postauksessa kerron minne meen ja miksi. Kun päätös vaihtoon lähtemisestä olivarma, tiesin että haluan jatkaa ratsastusta. Toki kelasin myös että olenko valmis luopumaan siitä vuodeks ja menemään normaalin kaavan kautta randomperheeseen - tässä vaiheessa kuvioihin astu järjestö jonka kautta lähden, Universal Players. Universal Playersin tavotteena on siis että vaihtoon lähtevä nuori voi jatkaa harrastustaan vaihtomaassa. Ja jotta harrastusta pystyy jatkamaan varmasti ja helposti hyvä idea on lähteä yksityiskouluun, mun tapauksessa boarding schooliin, eli sisäoppilaitokseen (tosin sisäoppilaitos kuulostaa tosi karulta verrattuna boarding school -nimeen, joten käytän BS:ää). Kerron tästä hakuprosessista yms vielä erillisissä postauksissa, tässä nyt enemmän itse koulusta.
Koulu sijaitsee siis Colorado Springsin lähiössä, autolla about 15min CoS:in keskustasta. CoS on siis  440 000 asukkaan kaupunki Coloradossa. Kaupunki on yli 1800m korkeudella merenpinnasta ja Kalliovuoret onkin ihan siinä naapurissa. CoS:issä on mm. USA:n olympiakomitean pääharjotuskeskus ja jenkkien ilmavoimien koulutuskeskus. Ilmasto on mannerilmaston tyylinen, ei kylläkään niin kylmä. Vuoret estää osan sateista ja pilvistä, ja tuolla päin onkin yli 120 täysin aurinkoista ja 120 puolaurinkoista päivää vuodessa. Keskilämpötila on talvella just ja just pakkasen puolella, miinus kahden asteen tuntumassa ja muuten Helsingin keskilämpötiloihin voi lisätä muutaman asteen, eli aika jees! Ainoa miinus on ettei merta oo mailla halmeilla (vajaa 2000km merelle...). Koko iän kun oon Helsingissä asunut ja mökkikin on saaressa merellä niin sitä tuun niin kaipaamaan, siinä on vaan sellanen fiilis.
Kuuluisa vuorenhuippu, Pikes Peak
Colorado Springs

Mutta nyt itse asiaan, eli kouluun. Asun siis koulun alueella, kampuksella dormissa. Huone jaetaan yleensä yhden muun henkilön kanssa. Koululla on myös Mountain Campus parin tunnin päässä Buena Vistassa jonne joskus tehdään retkiä. Luokat on 9-12, itse tuun olemaan junori, eli 11:sta luokalla. Oppilaita on 250 kieppeillä, ja tyttö-poika jakauma on lähes 50-50, lähes 30% oppilaista tulee ulkomailta, noin 20 eri maasta. Koululla on omat hevostallit(!!!), 9 tenniskenttää, yleisurheilujuoksukenttä(?), kaks soccer kenttää yms joten kyllä kelpaa. Monestihan yksityiskoulusta tulee mieleen länsirannikon vanhat isot tiilirakennukset ja koulupuvut mutta toi koulu on rakennettu Santa Fe -tyylisesti ja ei oo hirmusen tiukkaa pukukoodia. Pakko vielä mainita yhdestä koulun spesiaalijutusta, nimittäin intermistä. Viikko ennen spring breakia oppilaat opiskelee käyntännön kautta, osa on ihan Coloradossa, osa lähtee Californiaan purjehtimaan, kattomaan Nykiin Brodway esityksiä tai vaeltamaan Nepaliin esimerkiks joten kyllä kelpaa!
Kyseiseen kouluun menen, koska koululla on omat tallit ja hyvä ratsastusohjelma. Eli siis kun muilla on iltapäiväharrastuksena tennistä, lacrossea tai vastaavaa niin meen tallille ja ratsastan! Toki koulu muutenkin vaikutti hyvältä, mutta siis pääsyy tuo ratsastus. Ratsastus on ainoa laji tuolla koulussa jota saa tehdä koko lukuvuoden. Muuten arki on aika samanlaista kun muuallakin, koulua, urheilua, läksyjä jne. Viikonloppusin on usein spesiaaliohjelmaa tai koulun bussit voi viedä ihmisiä CoS:in keskustaan ja voi käydä leffassa, shoppailemassa tai lähteä viikonlopuks kaverin kotiin. 












Opiskelu tulee varmasti olemaan tosi erilaista. Luokkakoot varmasti tulee pienenemään, tuolla on normaali luokkakoko 12 oppilasta vrt meillä on ollut 36 oppilasta yhellä kurssilla. Sitten on tietenkin pakolliset opiskeluhetket, jolloin opiskellaan. Osittain valvotusti kaikki tekee tiettyyn kellon aikaan läksyjä.  Sinäänsä tää varmasti on hyväks mulle ku mulla läksyjen kanssa ei oo hirveesti itsekuria nii tää pakottaa enemmän tekemään niitä. Mielenkiinnolla odotan. Oon jo valinnut mun aineet ens vuodelle, tosin niistä tulee postausta vähän myöhemmin, joten stay turned!

Jotain jäi varmasti kertomatta ja jos jotain haluaa kysyä niin kommenttia tulemaan :)

Aloitus

Moi,

ajattelin aloittaa blogin mun tulevasta vaihtovuodesta USA:n Coloradossa.  Kirjoitan tätä sen takia että itse pysyisin mukana mitä on tapahtunut, että kaverit Suomessa pysyis mukana jotenkuten ja  nyt kunmahdollisesti tuleville vaihtareille jotka haluavat lisätietoja. 
Oon siis kohta 17v tyttö Helsingistä ja tykkään ratsastuksesta, matkustelusta, valokuvauksesta ja eläimistä. Perheeseeni kuuluu vanhemmat ja isoveli, joka tosin ei asu kotona. Ensimmäinen lukiovuosi on pulkassa yli kasin keskiarvolla, ihan tyytyväinen olen kun mietin työpanosta. Tykkään spontaaneista jutuista, oon yllytyshullu, laiska myöskin, aika hyvin perillä maailman asioista, penkkiurheilija, hyvä organisoimaan ja navigoimaan.


Kuva hakupakettiin...
Miksi lähden vaihtoon? + miksi USA

Ehdottomasti sen takia että opin englannin kunnolla. Nykypäivänä se on perusoletus että osaat sitä puhua ja kirjoittaa hyvin. Vähän liian myöhään tajusin että vois alkaa opetella sitä ja että englanti on hyödyllinen juttu, joten oon vähän pudonnut kärryiltä (seiskaa tullut numerona) ja puhumista ja sanavarastoa voi aina parantaa ja laajentaa. Toisena tietenkin uudet kokemukset, ihmiset ja kulttuuri. Eikä tällähetkellä etäisyyden ottaminen Suomesta tunnu yhtään hullummalta. 

Jenkit valikoitu sen takia, että en halua Eurooppaan, liian lähellä. Joten Britit meni listalta, ja jotenkin missään vaiheessa Aussit tai NZ tuntunut oikeelta. Myös se, että jos sinne olisin mennyt, oisin halunu mennä niiden kouluvuoden mukaan, eli olis pitäny lähteä viime keväänä ja tein päätkösen lähteä vaihtoon vasta maaliskuun lopussa. Lisäsyitä mm. harrastukseni joka on yhteydessä järjestövalintaani ja vielä järjestöni, joka pääasiassa lähettää oppilaita Pohjois-Amerikkaan. Tästä on kuitenkin tulossa myöhemmin postausta!

Ps. pakko kommentoida vielä blogin nimeä, ei vois tylsempi olla mutta mennään nyt tällä, ehdotuksia saa antaa!